"Ka… Olisihan se, mutta… Juosta kekeltäähän tää Habakuk apuna…"
Ja rauhallisena imaisi hän savuaan lähtöä hommatessaan ja lisäsi selittäen:
"Onhan tää terhakka poika … Habakuk…"
Tuli sen avulla siis toimeen. Rakkausasia tietysti jo aivan nuorenti ukkoa, ja niinpä hän äskeisen jatkoksi jo kuin puoli-kehaisemalla puheli:
"Eikä hänessä erin suuria apuja tarvitsekaan, kun tässä … tää nyt minä", töksähti hän, mutta selviydyttyänsä sana-asiasta selitti:
"Tässä naima-asiassa nimittäin olen minä."
Hän, varakkaan talon isäntä, mies, joka on kerran ennenkin onnistunut eukon saamaan. Ei hän liikojen puhemiesten avusta perusta. Kun on kerran hän itse, se "minä", niin:
"Tottapahan sitte onni omasta puolestaan potkaisee lisää, niin jotta … jotta se on niinkuin nakutettu", lopetti hän toivorikkaana ja työntyi saunatamineissansa rauhallisena ulos tuvasta.
* * * * *
Elettiinkin juuri lemmen kuumeisimpia aikoja, siinä muutamaa viikkoa ennen Juhannusta. Kevättyötkin olivat jo lopussa. Oli niiden ja heinäntekoaikojen välinen joutilaampi aika eli n.s. lempiviikot, aika, jolloin kiihtelykseläinen valvoo päivät eikä nuku öillä. Ei siis ihme, että lemmenmakuun päässyt ukko Massinen nyt pojaltakin tavallaan luvan saatuansa kiirehti kosimismatkalle lähtöä. Pikku Habakukilla tosin ei vielä ollut matkan tarkoituksesta aavistustakaan, sillä ukko oli luullut, että hänen tässä taannoin jo kuvattu ilmoituksensa oli riittävästi selittänyt asian pojalle. Ei hän siis sen koommin ollut asiasta sille puhunutkaan sanaakaan. Oli vain itse valmistautunut: rasvannut pieksunsa ja varannut tupakkaa ja oli nyt valmis. Konttikin oli jo selässä. Pikku Habakuk rassaili piippunysänsä vartta puhtaaksi hiestä, puuhaillen aivan tavallisissa askareissansa, iso hattureuhka korvia myöten päässä ja muutenkin kaikin puolin jokapäiväisessä kunnossa. Ukko puhdisti sanontaa varten suunsa pankon eteen ja tokaisi äkkiä: "Ka… Tule nyt, niin mennään!"