* * * * *
Onnellisesti olivat he selviytyneet talosta matkalle ja lyhentivät taas taivalta, isä edellä ja poika, piippunysä suussa, perästä kokien.
Mutta talosta olivat he molemmat lähteneet rikkaampina kuin sinne olivat tulleet. Kumpikin oli näet saanut siellä himoa sydämeensä.
Asia on näet niin, että pikku Habakuk oli nähnyt Jysyrisen poikien ongen. Se oli oikea herras-onki, siima sorea ja entäs kupla! Varsinkin se herätti himoa. Se oli kaunis, kaupungin kaupasta ostettu, eikä semmoinen kaarnan pala tai pullonkorkista omin käsin tehty, jommoiseen siellä Loitimojärven rannalla oli täytynyt poikien tyytyä. Mieli sitä teki, ja hän varustautui jo pyytämään isää ostamaan semmoisen hänelle. Tapansa mukaan varustautui hän sitä pyytämään juonittelulla.
"On Jysyrisenkin pojilla onki!" murahti hän jo vihaisesti kertasen, siellä ukon kintereillä pysytellessään.
Mutta siihen se nyt vielä sotkeutui. Piippuakin piti imaista välillä, ettei se sammuisi, ja se sotki. Ei myös ollut sisu vielä juonittelupyyntöön täysin kypsä.
Ei ollut. Ei liioin ukkokaan äskeistä murahdusta edes kuullut, sillä siinä eteenpäin harppoessansa johtui hän punnitsemaan sekä Vappua että myös tätä äsken löydettyä Hildaa, punnitsemaan ynnä toisiinsa vertailemaan hän johtui.
* * * * *
Kummallista! Kyllä hän koki karkoittaa kiusaajaa, mutta sittenkin pyrki nyt Hilda sotkemaan. Hiki päässä polki hän tietä ja jauhoi ajatusta.
"Senkö lempoa se nyt siitä!… Tää Jysyrinen!" koki hän pysyä uskollisena Vapulle.