Mutta ei. Taas viepautti ajatusta:
"Niin jotta kun se Jysyrinen tästä … Hildasta", teki jo ajatus taas
Hildassa työtänsä. Hikikarpalot kihosivat otsasta entistä herakammin.
"Mutta sehän se Jysyrisen hylky!" työnti hän jo syyn Jysyrisen niskaan.
Mitäs sen tarvitsi mennä puhumaan Hildasta!
Punainen virstapatsas vieppasi sen ohi pyyhäistessä niin että väri huikaisi ajatusta yhä ihanammaksi.
"Tää Jysyrisen hylky!"
"No on kyllä onki Jysyrisen pojilla!" ärähti taas poika takana omaansa.
Mutta viis hän nyt siitä!
"Kun se Jysyrinen kehui, että… Niin jotta se on … tää Hilda", alkoi kaikki jo sotkeutua.
"Tää Pinnasen leski Hilda!" kieppui ajatus siinä karvarin rikkaassa leskessä:
"Kun se … hylky!"
Ei tiennyt kumpaa tässä kulun kiireessä ajatella. Omatunto soimasi kyllä Vapunkin hylkäämisestä. Sen huomasi siitä, että hän koki puolustautua suututtelulla: