Mutta ihan kuin yhtäkkiä välähtäen kirkastui hänelle nyt tepsivä keino millä selittää pojalle asia. Hän pysähtyi äkkiä, kääntyi rutosti päin poikaan ja kysyi nyt varmana:
"No entäs miten sinä… Ilman akkaa kun sanot…" korjasi hän: "miten sinä silloin selviytyisit tästä jotta… Kun sanassa sanotaan, jotta pitää tulla yhdeksi lihaksi ja vereksi?… No!"
Poika katsoi häneen ihmeissään. Kysymyksen outous sekä sen odottamattomuus hölmistytti hänet tyyten. Hän seisoi sen edessä kuin voitettu ja lyöty.
"Noo!" ilkkui isä voitokkaana. "Vieläkö nyt vänkäät, jotta ei tarvita akkaa!"
Ja todellakin! Poika seisoi niin hölmistyneenä, että ei kyennyt mitään selvää ajattelemaankaan, saati sitten jotain, vaikkapa sitä umpimähkäistänsä, vastaan sanomaan.
"Siin' on nyt sinulle se … viisautesi!" jatkoi isä ynseää kutitteluansa ja lisäsi vieläkin ynseämmin:
"Ja sitten vielä kehut olevasi viisaampi kuin itse Kiihtelyksen pappi!… Niin jotta!"
Ei. Ei maksanut niin tyyten voitetulle ja älyttömälle enää ilkkuakaan. Kuin halveksuen nyhtäisi hän konttia hihnasta ylemmä, pyörähti, imaisi lyhyen savun ja niin alkoi voittajana painaa taas tietänsä pitkin, harppoi tovin, hautoi ajatusta ja lyödäksensä nyt pojan lopullisesti viisaudella pysähtyi äkkiä uudelleen ja linkosi hänelle kysymyksen:
"Ja entäs tiedätkö sinä sitäkään, jotta Nebukatneesar piiritti kolmekymmentä ajastaikaa kaikkia Baabelin kaupunkeja niinkuin?… Niinkuin sanassa sanottu on?"
Ei. Voitettu oli vihainen poika. Ukko jatkoi. Kuin ilkkuen, voitostaan nauttien hän kysäisi: