"Ja entäs sitä, jotta Nooakki laski kaarneen ulos ja jotta rankka sade oli maan päällä neljäkymmentä päivää niin että… Että se oli husaus?… Veden puolesta husaus? Häh?"
Ei vastausta. Nyt nautti ukko voitosta. Hän ynseili pojalle halveksuvaa:
"Ja sitte vielä tuppaannut naima-asioista puhumaan, vaikka et tiedä mikä on… Mikä on vedenhusaus!"
Mokomakin! Konttia hän vai nykäisi ylemmä ja niin alkoi voitokkaana painaa karvarin leskeä kohti.
VI.
Pian he olivatkin Sortavalaan tultuansa löytäneet Pinnasen Hildan asunnon ja saapuivat sinne pari tuntia sen jälkeen, kun Hilda oli jo lopullisesti päättänyt kaupan Jysyrisen pojan kanssa. Mutta Pikku Habakuk oli ynseä ja juonikas. Se oli vaatinut, että isä olisi heti kaupunkiin tultua ostanut lupaamansa ongen, mutta ei ukko ollut malttanut poiketa puotiin. Oli vain kiirehtinyt Hildan luo, luvannut ostaa ongen sitten kun pääasia on valmis ja ärjäissyt pojalle kovasti, kun se oli yrittänyt jurata ja niskoitella. Siitä nyt pojan viha ja ynseä mieli.
Mutta luojankiitos, oltiinhan toki nyt perillä! Hilda keitteli siinä sulhasellensa harjakaiskahvia, ja sulhanen tupakoi onnellisena, kauppaansa tyytyväisenä. Hildalla oli Habakukin ikäinen poika, ja se söi voileipäänsä.
Mitäs siis muuta kuin koettaa päästä asiaan käsiksi. Kuulumiset oli jo kysytty ja kotipaikka tiedusteltu. Ja nyt jo kysyä höläytti Hilda:
"Paljonko siellä Kiihtelyksessä nyt kalat maksavat?"
"Ka!"