Se oli eri kaloilla aina eri hinta.
"Säynettä saa huokeammalla kuin parempaa kalasorttia ja … muikku ei maksa paljon mitään", selitteli ukko. Poika jurnotti ja varustautui juonittelemaan. Ja sanoakseen morsiamellensa hinnan aivan pennillensä lisäsi vielä ukko:
"Niin jotta se on jämpti hinta!" Morsiantansa hän sillä täsmälleen-sanomisellansa jo siten miellytteli.
"Täällä nuo nylkevät kaloistakin niin jotta!" päivitteli Hilda kuin itseksensä, nosti kalavasun pankolle ja puheli:
"Ostin noita kuoreita … vai mitä he lienevät niin … lähemmä markan näet nyhtäsivät kilosta!"
Puhe oli siis täydessä käynnissä ja asia sitä myöten kunnossa.
"Niin jotta sinähän se olet se Pinnasen leski?… Tää Hilda?" tiedusti jo ukko varovaisuuden vuoksi.
"Ka, sinähän tässä on saanut olla ja kotkottaa… Sen ukon kuolemaan asti!" todisti Hilda asian todeksi.
"No… Mikäpäs sillä sitten!" arveli siihen ukko ja selitti:
"Ne tässä matkalla sinusta juttusivat niin… Arvelin jotta pyörähtää häntä katsomassa leskeä kun … niinkuin jo sanoit niin… Niin jotta se vain on ja kotkottaa!" Ei siinä nyt muitakaan sanoja suuhun osunut.