Niin syventyi hän jo asiaansa suoraan. Hilda oli hyvillään, puuhaili ja arveli ukon puheeseen:
"Etpäs hoksannut tuoda kalaa!… Olisin tässä minäkin ostanut, jos olisi ollut huokeampaa kuin täällä!"
Sulhanen — se oikea, Jysyrisen poika — oli siinä tupakoidessaan tavallaan torkkunut. Nyt se ikäänkuin heräsi, haukotteli laiskasti ja kysyi Hildalta:
"Niin jotta kalaako sinä sanoit!"
"Ka…"
Mutta sulhanen venytteli ja mukaili velttona:
"Mitäpä hänestä ostaa … kalasta… Saa sitä Pälkjärvestä, kun vaan viitsii pyytää!"
Niin jatkui. Asia tuntui luistavan. Ukko varustautui jo syventymään siihen yhä syvemmin. Hän vain mietiksi nyt alkusanoja, eikä siinä ajatus- ja puhepuuhassaan huomannut pikku Habakukin juonittelun enteitäkään.
Hyvin mieltä myöten se Hilda olikin. Vähätpä siitä, jos sillä nyt olikin tuo yksi pojan tenava! Oli juottanut jo ukolla kahvitkin, ja asiastansa varmana alotteli jo ukko:
"Niitähän minä olen Kiihtelyksen Massisia!" lähtihän äkkiä uudestaan aivan alusta, kuulumisista asti, toistaen siten tuon tiedon.