"Herrasiunaa!… Niin jotta joko se polttaa ihan piipulla!" siunaili hän silmät pyöreinä.
"Ka-a… Aikansa ratoksi … onhan se aina vähän pihauttanut!" täytyi ukon pakostakin myöntää silminnäkyvä asian osa todeksi. Poika sytytti piippuansa ja väänsi samalla ukkoon epäluuloista, altakulmaista katsetta.
"No en minä mokomaa näkyä!" siunaili Hilda ihmeissänsä, touhusi ja äkkiä kysyä pöläytti:
"Mikä tämän nimi vielä on?"
* * * * *
Siinä se oli nyt se pahin ja arin kohta. Poika jo muljautti ukkoon hyvin pahasti, ja ukko kierteli ylimalkaisella:
"Ka-a… Miksi häntä sanonevat…"
Ja asiaa painaaksensa hän otti ja äkkiä ansioksensa ilmoitti:
"Mutta ei näitä minulla, kuten jo sanoin, ole muuta kuin tää … yksi… Vai mitä sinä tähän arvelet?" käänsi hän senkin puoli tolkuttomaksi kysäisyksi Jysyrisen pojalle. Painuihan siten nimiasia pois puheista.
"Ka-a!" laiskotteli sulhasmies, haukotteli ja arveli: