"Minulla olisi sille karvarin leskelle vähä niinkuin… Niinkuin nyt … silmänlirkutusta niin", ujosteli ja kierteli hän ja nyt pyysi suoraan:
"Niin jos vaikka sinä olisit siinä … niinkuin … vieraanamiehenä asiassa, jotta…"
Loppusana puuttui. Hän haeksi sitä, ryyppäsi ryypyn, ehti sitä tehdessään löytää sen loppusanan ja tokaisi:
"… Jotta asia tulisi luja ja… Ka niin, jotta mikä on luja, se on myös kilpeä ynnä … ynnä kova!"
"Ka-a… Mikäpäs siinä!" lupautui Jysyrinen, sillä hän luuli ukolla olevan leskelle jotain raha-asioita: mene tiedä vaikka vielä maksuja miesvainajan karvarintöistä.
Ja niin lähti nyt ukko Massinen poikinensa kosimaan Hildaa lopullisesti. Omituista tässä oli ainoastaan se, että hänellä oli nyt puhemiehenä morsiamensa kihlattu sulhanen. Mennessänsä hän mietiksi millä puheilla voisi paraiten peitellä kopissa-olonsa, sillä ei sitä nyt sulhasmiehenä ollessa ilennyt semmoista asiaa päästää julkisuuteen pujahtamaan.
* * * * *
Ei siellä Hildan luona vielä ollut kihlajaisvieraita, mutta parast'aikaa niitä odotettiin. Kahvit kiehuivat, ja Hilda itse oli eilistäkin ihanampi: yllä ristiraitainen hame ja täyssilkkinen huivi päässä. Ei ihme, että ukko tunsi tulevansa kuin taivaan iloon.
Ja oitis hän lyöttäytyi tarinaisille. Eilisestä alusta hän lähti ja niinpä kysäisi:
"Niin jotta kalojako sinä, Hilda, sanoit eilen, jotta minun olisi pitänyt Kiihtelyksestä tuoda?"