Hilda tuskin muisti enää koko asiaa ja tapaili:
"Niin jotta mitä kaloja?"
"Ka… Niitä Loitimojärven säyneitä!" selittää tokaisi ukko ja alkoi valehdella:
"Tääkin poliisiherra pyysi … kun tuli siinä hänen kanssa puheeksi…
Jotta jos minä toisin hänelle ensi kerralla säyneitä niin…"
Kai se nyt toki tällä peittyi koppiasia, laski hän, koki rakkaudenkuumeessa mennä jo asiaan ja ilmoitti:
"Ja hyvinhän se tääkin meidän poika sanoi mielistyneensä tämän Hildan säyseään luontoon…"
Varsinainen sulhanen lämmitteli lieden ääressä isänsä tavoin takuuksiansa ja tupakoi laiskana. Hilda touhusi, tuskin kuuntelikaan. Saapui jo joku kihlajaisvieras… Kohta toinen… Ukolle tuli kiire saada asia valmiiksi.
"Ka … Hilda?" kysäisi hän jo.
"Häh?" Ei se ymmärtänyt.
"Ka…" ilmoitti ukko ja jatkoi: