Se johtui mieleen omista taannoisista puheista. Ei poika ääntänyt.
"Ka… Häpräkkä!" täytyi siis ukon toistaa, jopa selittääkin että:
"Niinkuin kuulit sulhasen itsensäkin sanovan jotta… Jotta akka ei saa olla häpräkkä, eikä … ei heilakka…"
"Vai mitä sinä arvelet?" tiedusti hän pojan mielipidettä.
"Tästä minun naimisestani mitä arvelet?" täydensi hän, kun synkeä poika vaikeni ja oli ymmällä.
"Vaikka mitä arvelen!" murahti poika vihaisena, epäilevänä, kuin itsekseen mörähtäen. Ukolle se riitti. Hän täydensi:
"Ka… Sitähän minäkin… Niin jotta johan minä tiesin, jotta et sinä rupea vastakynttä vetämään ja… Ja niinkuin jo sanoin niin… Vapulla on omat hyvät puolensa ja… Niin jotta mikä on niin … se on meidän omaksi autuudeksemme tallelle pantu!" täytyi siinä taas mennä hengellisiin. Hän imaisi jo lähtösavut ja neuvoi ja varoitti poikaansakin:
"Niin jotta kun sinäkin milloin otat akkaa, niin katso jotta… Jotta se ei ole heilakka ja… Jotta kaikki tavarat on tallelle pantu… Autuudeksemme tallelle pantu…"
Ja toiveikkaana alkoi hän polkea edelleen Vapun kotiseutuja kohti. Ei hän aavistanut, että häntä haeksi poliisi. Vielä vähemmin tiesi hän siitä, että eräs Sortavalan poliisi kosiksi Vappua, vaikka Vappu kyllä oli viivytellyt asian lopullista päättämistä.
Ja sitä hän taas oli viivyttänyt siitä syystä, että tiesi Massisenkin olevan sulhaseksi tulossa. Vasta sen nähtyänsä hän oli päättänyt valita ja ottaa sen, joka paremmalta näyttää.