Niin!… Hänen! Olen minä hänet jo tavannutkin, hänet, ystäväni. Hän tervehti ja toivotti toivomuksensa ja oli iloinenkin, ja minä vastasin hänen iloonsa ilolla ja nauruunsa ystävällisellä hymyllä. Minä katselin juhlivia ja näin…
Niin… Ne ovat morsiamia… rakastavat… antautuvat… ovat onnellisia… saavat palkita rakkauden omallansa, kiitollisella hellyydellä ja…
"Onni ja ilo sinulle, Lea!"
Se oli hänen ystävänsä, se äskeinen morsian, Rebekka, joka niin tervehti.
"Juhlan ilo ja onnet sinulle", korjaili hän vieläkin.
"Ja sinulle sen rauha ja kaik…"
"Ei… ei… ei… ei", keskeytti iloinen Rebekka. "Ei mitään minulle, sillä minulla on jo kaikki…"
"Sinua!"
"Niin… kaikki .,. kaikki… Rakkaus… ja onni… ja… Ah, Lea!" hoki hän iloisena, kertoi avio-onnestansa ja alkoi iloiten:
"Miksi et sinä, Lea… ystäväni,..?"