Huh!… Ei toki mitään! Punaperhonen siitä vain lenti akkunani editse heittäen huikaisevan kuvasteen minun silmiini…
Mutta ennallansa kuohui viini astioissa ja juhlassa juhlivien autuaat ilot.
* * * * *
"Seelah!"
Mitähän ne niin ylistävät taas!
Mutta arvaan minä sen. Minä tajuan sen, sillä vaisto, vaimon vaisto kai puhuu minussa nyt, kun on se juhla, jolloin herää se…
Minua ujostuttaa sanoa se… se raukaiseva sana…
… se minussa hiljaa nukkuva… se viaton… se, jonka heräämistä minä koetan unelmani ja toivoni tähden estää… se…
On kuin herpoaisi vereni ja kuin outo väsymys hiipisi suoniini hiljaa… Minä…
Huh… ystäväni kuva… Stefaanin…