Vuosia… aikakausia… iäisesti kestävät nämä juhlat, nämä nuoruuden ja viinin juhlat…
Katson akkunasta. Siellä etäällä vuorenrinteellä punoittaa se ihana punakukkapuu, jonka juurella paimentyttö Raakel on nukkunut onnellisena nuoren Hilkian sylissä ja… Kai se siksi kukkineekin niin ihanana! Siellä taampana, palmun alla, istuu nuori Ester hellän sulhasensa syleilyssä… istuu ja… Miten he syleilevät ja… miten heidän pukujensa hellät värit ikäänkuin sulavat sielussani yhdeksi… Sulavat ja vapisuttavat jotain salaista minussa, ja miten…
Huilun ääni hiipii jostain hiljaa ja ikäänkuin etsii jotain sielustani… On kuin se kutsuisi minua… Taas alkaa minua raukaista ja… Minua vetää joku outo, ihana onni… Minä näen…
Hys!…
Ei… Se oli vain se…
Se punainen perho se taas lennähti ja veti hiljaisen punavärikajasteen minun kaikelle alttiiksi väsyvään sieluuni… Minä tahtoisin…
Minä tahtoisin ehkä tavata hänet… hänet, ystäväni… Stefaanin, niin että…
Ah!
Taas vetää minua se äänetön, outo onni… Jaksanko minä kestää, sillä minua väsyttää… Minussa herää se… se vaisto… se puhtaana nukkunut viaton lapsi, ja…
Raukeus hapuilee jo kaikkea minussa, ja antautumisonni herpaisee voimiani, niin että…