käänsi Saul iloiseksi lauluksi.
Päivät kuluivat. Taas ja yhä taas hän kehoitteli Stefaania tulemaan kanssansa Jerusalemiin, ei siihen rabbiinien ja pappien Jerusalemiin, josta Stefaan oli juuri palannut, vaan ilojen ja nautintojen kaupunkiin, maalliseen Jerusalemiin, joka tarjosi kaiken sen, mitä maailma antaa voi.
Mutta vielä oli täälläkin vetoa. Vastapäisellä, kuvarikkaalla vuorenrinteellä lymyilivät kylien majat. Jossain istui vanhus tai vaimo majan edessä. Toisaalla aherteli työmies tai työväki värikkäissä pukimissa. Siellä täällä kohosi kirkkaaseen ilmaan yksinäisen palmun viheriöivä latva, ja laaksossa, keskellä erästä heleää kenttää, kukki yksinäinen, tuuheahko puu punertavana. Valkea kyyhkysparvi lenteli ja ilakoi nyt sen latvapuolen ympärillä peittäen sen joskus aivan tyyten iloiseen, kisailevaan, valkeaan väriin.
Se oli palanen Israelia. Lähempää näkyi rikkaan Sakeuksen koti, ja sen ryytimaassa iloitsi nuori, ihana neito ruokkien valkoisia kyyhkysiänsä, jotka ilakoiden lentelivät hänen ympärillänsä.
Se on israelitar, ystäväni Lea, hän, jonka tähden kaikki on nyt jo minussa puhalluksellekin herkkää ja houkutuksellekin altista, hapuilevaa, orpoa ja arkailevaa unta.
III.
Olkoon Sinun huoneesi vanha tai uusi, olkoon se pienikin ja hyljätty, aina se sittenkin minua ja minun mieltäni jollakin vetää, kuten pääskystä vetää sen vanha pesä.
Se olikin vanha synagoga. Sen oven edessä kasvoi ikivanha, tuuhea tammi, jonka tummassa varjossa kyyhkyset olivat vuosisatoja rypeneet, sydänpäivän kuumuutta pitäen.
Miten matalaa, ikäänkuin ummehtunutta! Auringon valo kurkisti pikku akkunoista surullisena, arkaillen, kuten autioon kammioon, jonka asukkaat ovat kuolleet ja jonka ovi on lukittu ainiaaksi. Siellä haikaili Israelin ikivanha muinaisuus. Vanha, hurskas pappi, Aaron, oli siellä rukoillut ja palvellut Herraa ikänsä. Kiihkeästi oli hän siellä odottanut luvattua Messiasta. Useat yötkin oli hän siellä valvonut yksin kuin tonttu huoneessaan yhä vain rukoillen jouduttamaan sen tuloa, jota hän synagogan yksinäisyydessä odotti.
Niin, hän paloi siellä Herransa edessä alati kuin yksikseen unohdettu lamppu pimeässä, jossa se ei ketään valaise.