"Häh?… Ähäh!"
He iloitsivat voitostansa, nämä kurjat, nämä…
Minä menehdyn, en ymmärrä. Ohimooni hiipii veri…
Yksinäinen kaarne kai se haikailee siellä jossain… Näinkö siis
Israelinkin ajatukset…
"Häh!… Ähäh!" kiusoittelivat vain ynseät voittajat, nämä kurjat, joiden kädet kymmenyksiä kantaessaan olivat jo väsyneet ja joiden rukouksen ja anomisen palkkana oli kurjuus ja elämänraskaus ollut. Ne iloitsivat kuten painon alta vapautujat. Toiset jo pilkkasivatkin ynseillen Jehovasta:
"Se menee itse lepäämään!"
Siksi aikaa kun se "lähetetty" täällä toimii, tarkoitti hän.
"Pitää sabbatin päivän!" pisti toinen pilkaten, ja kun hurskaat taas nostivat melun, huusivat ynseät kuorossa aivan:
"Ei!… Ei!… Ei!"
Me emme tarvitse uutta Jumalaa, sitä joka luvattu on. Sillä jos hän on Jehovasta, niin hän on yhtä kelvoton kun Hänkin on olematon, kymmenyksien kantaja, rikkaiden turva ja köyhien taakka. Sitä he sillä ei-huudollansa tarkoittivat.