Se ei ollut enää pyyntö, vaan ilmoitus. Isä nousi. Käsi puristi sauvaa kuten nuorena, rautaisen, lujan voiman aikoina.
"Sinä vain ilmoitat sen minulle?" lausui hän, silmissä ankara katse.
"Niin… Sillä kun sinä et pyyntöäni kuule, niin…"
"Poika!" keskeytti siinä ankara ääni, ja tukeva sauva löi lattiaan.
Molemmat vaikenivat hetken, mutta eivät masentuneet.
"Minä olen sinun isäsi!" tuli jatkoa isältä. Hänen kasvolihaksensa näyttivät jännittyvän tarmosta ja voimasta. "Tiedätkö, että minä olen isäsi?"
Ja vastaus tuli:
"Tiedän… Mutta myös sen, että minä olen mies… en poikanen enkä lapsi…"
Se oli odottamatonta.
"Kautta Jehovan!" kuohahti vanhus. "Etkö kunnioita minua? Isääsi?"
Hän odotti, katsoi ankarasti kuin vanha Israelin patriarkka vaatien vastausta. Tyynemmin ilmoitti silloin poika: