Sanat loppuivat. Taas hän tapaili, kasvot yhä käsien peitossa, kuiskaten:
"Minä…"
En minä voisi sitä sanoa sinulle, mutta…
"Stefaan… sääli minua, sillä…"
Sillä minä rakastan sinua!
Ja hän keskeytyi siihen sanaan, purskahti hillittömään itkuun ja kaikkosi pois öljypuun alta kuin jotain kuolemaa ja pahaa paeten.
Mutta Stefaan seisoi kuin lumottuna, ymmällä, kuumeisena, mitään selvää tajuamatta. Hänen sielussansa kajasti vain hiljaa nyt jo pois paenneen Lean kirkas ja iloinen hameen punaväri, ja iloitsevien joukko riemuitsi ja lauloi ja tanssi ja soitti.
Heleijaa!
X.
Minä heikko nainen ja Sinun kansasi Israelin tytär!