"Herrani! Minun herrani Stefaan", puhui hän. "Me lähestymme Sakeuksen kaivoa, ja… Ja, ja!" vahvisti hän merkitsevästi, leikinlaskunsa vallassa. "Ymmärräthän, herrani Stefaan!"
Hän hoputti kamelia ja sitten jatkoi viisaasti:
"Niin että jos on kaivolla Rebekkana Lea, niin… So, kameli! Kävele, kävele!… Lomps… lomps!" hoputti hän taaskin välillä. Kamelit astua lompsuttelivat tasaisesti. Stefaan kuunteli ääneti, mutta mielellänsä.
"Että jos on Rebekkana Lea… niinkuin Eleasarilla, niin…"
Miten omituinen hän taas oli!
"Niin älä pelkää… älä pelkää, Stefaan!… Kyllä minä… No!… Lomps, lomps, kameli!"
Niin hän jatkoi. Jos on Lea kaivolla, niin kyllä hän sen panee juottamaan kamelit, kuten Rebekka muinoin juotti Eleasarin kamelit ja niin tuli Iisakin morsiameksi.
"Sillä se on merkki… Jehovan säätämä merkki!" jatkoi hän leikkiänsä. He lähestyivät kaivoa. Kamelit muistivat sen vesipaikan ja aivan kiiruhtivat. Ja vanha Ruuben yhä neuvoi:
"Ja silloin, Stefaan!… Silloin!… Älä ujostele silloin!"
Hän puhui siitä asiasta hauskat leikit, hän vanha ja aina iloinen. Ja vieläkin neuvoi: