Se oli heille rikkautta! Heilläkin on silloin kaksi jumalaa. He voivat pakanoiden edessä kerskua jumala-rikkaudellansa, hekin, joilla nyt on vain yksi.
"Ja sitten meillä on… kaksi", riemuitsi jo se risamekkoinen ja pörröpäinen, niin että jalkaa riuskautti. Ilo oli yleinen kuten lapsijoukossa, joka iloitsee siitä, että heillä on jotakin, mitä hyvänsä, monta… hyvin monta, ja kepein mielin johtuivat he nyt puhumaan Messiaasta.
"Jehovalla on silloin poika… Kun olisi vielä muija!" puhui se leikkisä ukko, silmissä iloiset koirankurit.
"Muija… muija… muija!" toivotti hälisevä, iloinen ja naurava joukko, ja niin jatkui. He olivat, nämä yksinkertaiset, todellisia Jumalan lapsia, niitä Betlehemin paimenia, lapsia, joille Jumala oli hyvä, vanha ukko, vaikkapa kuin hieman höperö isä-ukko. He suhtautuivat häneen itse asiassa kepein mielin, niinkuin lapsi isäänsä, niinkuin poikanen ukkoon, joka taruja kertoo ja niin mieliä puoleensa vetää.
He lapset! He onnelliset ja autuaat!
* * * * *
Niin. Se on tapahtunut. Minä olen kuullut sen!
Ja taas minua painostaa. Tämä maailma ei näytä olevan minua varten.
Minä uskon kantavani heille Messiaan. Koko minun elämäni sykähtelee sen
toivon varassa kuin sammuva kipinä pimeydessä, ja niin vähäarvoinenko
Hän onkin heille!
Käteni herpaantuvat taas. Minä sotkeudun tyyten sumuihini, ja yö uhkaa tuoda kyyneleet minulle.
Mutta jo hengähteli toki iltarauha. Vaimot vaelsivat kaivoille vesiruukut olalla. Vuorenrinteen juurella, "Isebelin kaivolla", juotti mies kameliansa, ja taempana seisoi ruskeamekkoinen mies palmun juurella kuin kuvapatsas, palmun latvaan katsoen ja odotellen, että sinne kiivennyt toveri pudottaisi hänelle palmunlehvän.