E-text prepared by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
JUSSI PURANEN
Jutelma osuustoimintakauden esiajoilta
Kirj.
MAIJU LASSILA
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1912.
I.
Oikeastaanhan tämä mauton kirja kuvailee ainoastaan minua itseäni, sitä sisintä minussa, sitä, jonka minä haluaisin, ja jota koetan kieltää ihmisten edessä, kuten Pietari kielsi Mestarinsa. Vahinko vaan, että meikäläinen, tämän Jussi Purasen jälkeläinen ei siinä isänsä perussa, siinä jussi-puraisuudessakaan ole enää muuta kuin mitätön, väljähtynyt jäte.
Sillä siinä oikeassa, alkuperäisessä Jussi Purasessa oli jotain, mitä ei ole kaikissa. Hänen ulkonaisesta puolestansa saanee lukija käsityksen, kun mainitsen, että siinä suhteessa olisi hänen nimeksensä sopinut hänen ulko-olemustansa kuvaavana Jussi Pullinen — toisten mielestä myös Pakarainen. Hän oli tanakkatekoinen, niska oli luja, jäykkä, ja pää, jonka takaraivo oli maailman lujarakenteisinta tekoa, oli aikamoinen murikka, pyöreähkö, niin, hänen pääksensä kohtalaisen säännöllinenkin, ei suhteettoman iso. Nenääkin oli kotitarpeeksi, ei liiaksi, ja kaksi riviä lujia, tanakoita hampaita julisti metsän luomaa tervettä, lujaa, jos kohta omituista sisua.
Ja juuri tämän henkisen puolensa, tämän lujan sisunsa johdosta oli hänen nimenänsäkin kaikista ulkonaisista ominaisuuksista huolimatta kuvaava nimi Jussi Puranen. Se nimi oli koko hänen henki-ihmisensä ulkonainen symbooli, vertauskuva. Se ilmitoi ja kertoi, että hänen henkensä oli voimallisinta, väärentämätöntä eripuraisuuden ja yleensä kaiken puraisuuden henkeä, ja juuri näitä hänen henkisiä ominaisuuksiansa yritetään tässä nyt heikoin voimin kuvata.