"Paljonko se pappi vielä otti tästä vihkimisestä?"
Ei vastausta. Jussin sielusta nousi taas se musta piru, se Hyväkkään "onnenhyrrä" ja muu. Juuri se "onnenhyrrä" se nyt siinä kummitteli. Karoliina jatkoi työtänsä, muisti ensimäisen vihkimisensä Pekka Tapetun kanssa ja puheli:
"Se Tapettu-vainaa se kävikin sen vihkimisen maksamassa päivätöillä…
Kaksi päivää teki sille entiselle rovastille."
Ei ääntä avio-miehen suusta. Karoliina huuhtoi pyttyjä ja nurkui kuin yksin puhuja:
"On noita rahan reikiä jos mille pipille ja papille!… Ikään kuin näille köyhän penneille ei olisi parempia tarpeita!"
"Ka!" yritti jo Jussi jollain pistää, mutta ei ollutkaan valmista sanaa, ja asia töksähti siihen yhteen sanaan. Karoliinakin lähti ulos. Sekin häntä suututti. Miksi ei Karoliina voinut häntä johtaa puheeseen kiinni, vaikkapa ärsyttämällä johtaa!
Mutta oitis palasi Karoliina.
Hän oli ulkona tullut ajatelleeksi tätä Jussin "kah"-sanaa, tuli uteliaaksi, kuten konsanaan vaimo ja tiedusti palattuansa:
"Mitä sinä arvelit sanoa?… Kun jo sanoit: 'Kah'."
Ja nyt olikin Jussi jo valmiimpi ja alkoi vääntää: Härnäävästi, pistävästi jauhoi hän: