Ja miehet tottelivat. Uusia aittoja nousee ahot täyteen. Väkkärä, se "onnenhyrrä", pyörii yhä vinhemmin, aivan vimmatusti. Se pyörii iloisena, riemastuneena kuin rallattava tyttö, ja rukiin tulo on ihan jumalaton.
Ja sitte muuttui uni. Hän on olevinansa jo tulevassa elämässä, taivaassa, on rikas, ruista ovat sadat aitat täynnä. Hän on juuri syönyt vahvan aterian, ruishuttua jumalattoman ison vadillisen ja ison pytyllisen piimää, ja ajaa nyt siellä taivaassa myllyyn. Se jyväkuorma on iso, oikea vuori. Siinä on satoja säkkejä, ja hevonen on sitä mukaa. Hän loikoi sen jyväkuorman päällä mahallansa, tyytyväisenä, kuten rikas isäntä ainakin. Kylläiset pakarat ovat siellä takapuolella rinnatusten, tyytyväisinä kuten kaksi syötettyä porsasta, jotka makaavat ruokalepoansa vierekkäin, sovinnossa. Ja samoin elelee hänkin sovinnossa Antti Hyväkkäänkin kanssa ja juuri siksi on hänellä nyt henkisestikin niin hyvä olo.
Niin ajaa hän Hyväkkäänkin talon ohi. Sen väki on ulkona. Välinpitämättömästi potkaisee hän silloin kuormasta niille jyväsäkin… kolmannen… hyvin monta… kuin ohimennen, mahallaan lojuen, hevosen jatkaessa kulkuaan… Kengän kärellä vain nykäisee säkit putoamaan. Hyväkkään väki rientää niitä korjaamaan, on kiitollinen ja hän on autuas, kun on saanut tehdä hyvää.
Ja silloin alkavat enkelit veisata, katsovat hänen hyvää työtänsä ja hänen jyväkuormaansa, ja se huriseva väkkärä paistaa nyt suuressa korkeudessa kirkkaana autuudentähtenä.
Siihen veisuuseen hän heräsi ja mietti unenpöpperössä ollen tätä omituista untansa. Hän mietti sitä epäselvästi, kunnes taas nukkui.
Mutta aamulla, kun hän heräsi ja muisti unensa ja tuo väkkäräjuttu tuntui nololta, voitti hän luontoansa sen verran, että pääsi jo puheen alkuun ja silloin käski hän Karoliinan mennä Hyväkkään talkoihin auttamaan naapuria.
Se oli ensimäinen oire. Ja niin alkoi tästä osuustoiminnan, yhteis- ja heimoushengen terveestä, voimakkaasta sinapinsiemenestä kasvaa se yhteistoiminnan puu, jonka ennustetaan tulevan suurimmaksi kaalien seassa.