Siinä se siis oli nyt koko asia! Miten kaikki oli tapahtunut, miten hän oli johtunut hääpäivänsä myrkyttämään, sitä ei hän tutkinutkaan. Aina hän tämmöisissä tapauksissa armahti sitä hidasta älyjuhtaansa: ei ruvennut sitä turhilla kysymyksillä vaivaamaan, ei sälyttämään sen harteille sitä kuormaa, jota se ei kuitenkaan olisi kunnolla kantaa voinut.
Ja mitäpä tutkimista siinä olisi ollutkaan, sillä luonnonihminen on kaikessansa viaton, ihailtava nurjissa puolissaankin.
Kauvan istui hän, syleksi, tupakoi, suli. Hiiret nakertelivat jo öisissä askareissansa. Lutikat ja russakat puuhailivat yötöissänsä. Ulkona äännähteli ruisrääkkä. Oli jo puoliyö, tämän liedon Lemminkäisen lemmenmaailman salatuin, runollisin hetki. Häntä alkoi vaivata nälkä.
Karoliina kääntyi toiselle kupeelle ja kuorsasi sikeässä unessa. Jussi Puranen kuunteli ja tarkkasi, onko uni jo niin todellista, raskasta, että Karoliina ei heräisi, jos hän nyt niinkuin varkain söisi.
Ja siinä istuessa, kun tarkkaaminen käänsi ajatukset pois siitä synkästä asiasta, ja kodin, sen russakoiden ja lutikoiden ja hiirien tuttu, veriin painunut rauhallinen yönrunous vaikutti, suli mieli lopullisesti. Sappi vuoti jo rauhallisesti ja alkoi helpoittaa. Hän tuli vakuutetuksi, että Karoliina makaa tosissaan, tarttui tuppeensa, työntyi pöydän taa, söi tukevasti, riisuutui, pani mällin, sylkäsi ja laskeutui hiljaa levolle, kupsahti nukkumaan oman Karoliinansa viereen, sen selän taa.
* * * * *
Rämekorven yllä kaareili kesäyön taivas rauhallisena. Tähdet nukkuivat sen sineen uponneina. Kelmeä kuu sieltä vain heijasti hiljaa.
Ja nyt nukkuessansa näki nokinen Jussi Puranen omituisen unen: Hänen tupansa katolla pyöri riuvussansa se "onnenhyrrä", Hyväkkään keksimä väkkärä. Se pyöri niin tuhannen vinhasti ja niin herkästi, että tuulipa jos mistä, niin aina se osasi asettua sen kanssa yhteistyöhön, vaikka itse olikin niin vääräsukainen.
Ja pyöriessänsä käytti se jotain omituisia rattaita ja pyöritti kiviä, ja niiden kivien välistä valui jyviä, parasta ruista hänen aittaansa, niin että kaikki täyttyi, Ja alkoi jo hukuttaa ruistulvaan koko talon. Hän aivan hätääntyi ja huusi monille työmiehillensä korkealla rikkaan isännän äänellä:
"Tehkää helvetissä uusia aittoja ja sukkelaan, tahi tähän rukiin paljouteen pakahtuu!"