Ja sitten hän vaikeni tyyten ja katsoi vain sanattomana. Oikeastaan hän siten piinasi: Hän antoi miesten siinä ikäänkuin paistua hänen oppilaittensa ilona ja ivana.
Mutta eivät ne oppilaat nyt julkisesti riemastuneet. Äsken oli lukkari näet taas haukkunut heitä ihan kamalasti ja nyt he kostivat, s.o.: eivät lukkarin uhalla näyttäneet riemun merkkiä. Se oli äänetöntä kiusantekoa. Kuin vääräpäät härät katsoa muljottivat ne vain näitä kadonneita ja taas löydetyitä tovereitansa kyynäsvarsin polveen nojaten, istuksien ja syleksien.
Mutta hereillä he toki olivat, sillä tapaus herätti heissä vilkasta sisäistä huomiota. Voipa heistä nyt sanoa että he olivat tällä kertaa tämän tapauksen johdosta Pielisjärven n.s. sisällisesti valveutuneinta väkeä.
"Tässä… tässä nää ovat", toisteli odottava poliissi pitkän piina-ajan kuluttua ja nyt tokasi ukko Sikanen siihen ajatuksettoman:
"Ka tässä!"
* * * * *
Mutta päästiin siitä toki asiaan. Lukkari oli näet jo noutanut housukäärön, avasi sen ja ilmoitteli:
"Täällä muuten ovat jo aikoja olleet nää…"
Hän aivan huokasi siinä, jatkaen tavallaan hartaasti maailman pahuutta surren:
"Nää miesten ainoat…"