"Ka", tapaili isä. Yritettiin tosin vielä asian uutta vaihetta itsekseen mietiskellä, mutta oli tultu jo Takasuolle menevän tien tiehaaraan. Pekka kaivoi siinä lapionsa havukasasta, nosti sen olalle ja kehoitti isäänsä:
"Niin jotta lämmitetään sauna ja pestään pois nää rippikoulu-pyykin vaivat ja jälet."
Eikä Sikasen talossa olekaan koskaan muulloin peseydytty ja kylvetty niin perinpohjin ja niin herkullisesti kun sinä iltana. Ja kun kilpakosijat sitten makean, vankan illallisen syötyänsä laskeutuivat tyytyväisinä levolle, arveli onnellinen, elämäänsä ihastunut poika:
"Niin jotta pääsihän siitäkin Siistisen eukosta nyt vähemmillä vaivoilla ja rahamenoilla leskeksi… Kun ei asiaa ennättänyt pahaksi onnekseen viedä jo vihkimiseen asti!" Niin että olisi pitänyt leskeksi jäämisen kautta ero saada!
Hautajaismenot olivat siis säästyneet. Ei siis valittamisen syytä ja kohta todistikin rauhallinen kuorsuu että he olivat tyytyväisiä matkaansa ja lukutyönsä tuloksiin.
* * * * *
Oli kulunut aikaa viikko toinen. Olivat kaikista parhaat syksyiset joutoajat. Ei huolta työstä, ei nukkujalle kiusaa liiasta valosta. Senkun veteli vain makeita unia.
Nytkin oli semmoinen ihanan-hautova kostea ja harmaa tyyni päivä. Tupa oli maukkaan lämpöinen.
Ja kaikki asiat alkoivat mennä onnellista menoansa. Vakkilainen oli vienyt Siistisen lesken sitä kyytiänsä ja eli sen kanssa nyt jo onnellisessa esi-avioliitossa. Iloa ja onnea oli vain häirinnyt se pikku seikka että Siistisen talo oli mennyt miesvainajan veloista, joita ei luultu ollenkaan olevan.
Mutta senkin vahingon oli korvannut eräs onni… Leski näet kuului sittenkin vastoin odotusta tuoneen taloon Siistisen peruja, joten Vakkilainen voi toivoa saavansa pian esikoisen, jota olikin ikävöinyt. Tieto tästä oli joutunut Sikasenkin korviin, mutta eivät he olleet nyt lähimäisensä onnea kadehtineet.