"Ka!" arveli isä-ukko syödessä pojallensa: "niin jotta sittepä se olikin sinulle hyvä onni jotta toki Vakkilainen nuolasi sen Siistisen lesken ennen aikojaan Pielisjärveltä pois!"
Se totuus alkoi kuumottaa puuroa suuhunsa lusikoivan pojankin aivoissa jo. Tuntui kuin olisi osunut jostain pahasta asiasta pelastumaan. Ukko mietiksi. Asia tuntui vakavalta.
"Sitä on oltava varova sillä…" arvella tuherti hän siinä palaa pureksiessansa ja jatkoi, selittää tökertäen:
"Sillä ne nää Pielisjärven miehet ovat sitä sorttia…"
Ruoto oli tarttua kurkkuun. Hän kakisti sen pois ja jatkoi:
"… sitä sorttia Aatamia ovat nää Pielisjärven miehet jotta… kun ne ne vain vähän… kaukaa näköhollin päästäkään katsahtavat vaimoon päin niin jo on perillinen valmis."
Asia tuntui vakavalta. Vaiettiin, syötiin. Taas jatkoi ukko:
"Niin jotta oli hyvä kun ei asia päässyt lykästymään ja onnistumaan pahannepäin!"
"Ka-a", mietiksi poikakin, pureksi palaansa, nielasi ruuan alas ja lisäsi:
"Enemmänhän se olisi ollut rapsu kuin rakkaus… Jos asia olisi sattunut niin päin pyörähtämään."