"Niin jotta. Osutko sinä tietämään, kuka mies se yletön Johannes oli?" kiihtyi jo isän uteliaisuus.
"Ka-a?" heräsi nyt poika, sylkäsi sylen pois ja tiedusti:
"Niin mitä?"
"Ka se". Ja ukko toisti taas kysymyksensä. Poika kuunteli taiten, imeksi savuja, näytti punnitsevan asiaa, ja kun se ei ottanut selviytyäkseen ja ruokaunikin jo painosti, vääntäytyi hän penkille mahalleen samalla valehdellen:
"Ka sitäpä minä tässä juuri itsekin ajattelin, jotta on se mahtanut olla vähän eriskummallinen Jaska se Johannes… Kun sen saarnakin on niin kovin sokkeloinen, jotta ei lukkarikaan siitä selvää saa".
Ukko joutui ymmälle. Pekan vastaus kiihdytti vain uteliaisuutta. Vaiettiin. Ukko tupakoi kumarassa ja mietiskeli Johannes-kysymystänsä. Poika haparoi joitakin risoja päänsä alaiseksi ja siinä aikoen jo painautua uneen, tuli taas miettineeksi rakkausasiaansa. Laiska ajatus johtui siitä rippikouluvaivoihin ja hän arveli isällensä:
"Sinulle se oli toki hyvä, jotta satuit elämään sen hyvän papin aikana… Niin jotta sait ja ilman rippikouluakin ottaa eukon!"
"Ka" yritti isä, mutta Johannes-ajatus sotki. Poika loikoili, punnitsi asiaa ja oloja ja hetken kuluttua arveli:
"Nää nykyajat ovat tässä lukuasiassakin tiukkoja aikoja kuten kaikessa muussakin. Jos nuo eivät sitten ajanoloon hellittäne…"
"Niin mitkä?" heräsi isä Johannes-mietteistänsä, sillä hän oli ollut taas nukahtamaisillaan.