Hän hapuili jotain yhä himmenevässä Johanneksen ja pieleksen välistä ajatusta. Pää riippui kuin pois putoamaisillaan. Hikipisara herahti rauhassa hieman alemma. Piippu lerppasi kuin unehtuneena ikenessä ja…
"Niitä…"
Turhaan. Uninen ajatus ikäänkuin viippasi ja viipoitti pieleksen ja
Johanneksen välillä. Johannes tuntui vievän voiton:
"Paholainen kun… sotkee jo koko ajatuksen!" harmistui hän jo. Mutta ei se auttanut. Väkisinkin vei Johannes voiton. Yhä syvemmin painui hän nyt hautomaan sitä uteliaisuutta herättävää kysymystä että:
"Kuka piruhan tuo mahtaa olla, kun se…"
Lukkari oli näet nytkin taas käynyt läpi profeeta Hesekielistä aina
Syyrakkiin saakka eikä sanonut pääasiaa: sitä kuka se Johannes oli.
Uteliaisuus valloitti unisen mielen:
"Kun saisi paholaisesta selvän!" hoki hän siinä. Uni painoi jo hitosti. Hikipisara oli kasvanut ja kiilsi jo aivan nenänpäässä, kun hän siinä tuhjakkeena nuokotti. Pekka tupakoi samalla tavalla, ja mietti rakkausasiaansa. Olikin hän jo saanut nyt selville sen, että sillä "olisi sitä siinä" oli tarkoittanut joko akkaa tai kontua tai sitten molempia yhteensä. Se oli siis selvä. Hän sylkäsi ja kun pääkin oli jo täynnä makeaa unta, lopetti hän ajatustyön kokonaan ja aikoi venyttäytyä penkille nukkumaan.
"Niin jotta… olikohan tuo!" koki isä-ukko yhäkin sitä Johannes-asiaa.
Uni painoi jo niin, että hän nuokahteli tavan takaa.
"Olikohan tuo…"
Taas vetäsi nuokahtamaan ja keskeytti ajatuksen. Hikipisara riippui jo nenänpäässä juuri pois tipahtamaisillansa.