"Tuo hylky… olikohan tuo…"
Tip!
Se hikipisara se vain nyt ukon nuokahtaessa tipahti nenänpäästä lattialle. Ukko heräsi siihen, hölmisteli ja eikös tiedustanut Pekalta:
"Niin jotta…"
Sylkeä oli torkkuessa kasaantunut suuhun tukoksi. Hän käväisi pankon luona tyhjentämässä ja jatkoi nyt:
"Kun sen Johanneksen yksin jo se saarnakin on ollut niin moni-peräinen, jotta se on ollut sekä Syyrakista jotta… Muistatko sinä Pekka mistä se vielä oli?" loppui häneltä oma muisti, ja kaikki meni sekaisin.
"Ka", yritti Pekka auttaa tiedoilla isäänsä, mutta muisti petti. Kuin pulasta pelastuakseen hän sylkäsi ja tokasi:
"Se on se toinen puoli niistä toisista nimistä… eikä tästä nyt… tästä paljaasta Syyrakista".
Ja penkille hän venyttäytyikin mahallensa ja kun nyt kerran päässä oli niiden äskeisten rakkaus-ajatusten rippeitä, sai hän niistä puheen aiheen ja arveli siis isällensä:
"Sinulla sitä oikeastaan ei ole enää tästä rippikoulun käymisestä mitään etua… Kun ei sinulla kuitenkaan ole enää uuden akan otto mielessä…"