"Niin en minä enää viitsisi tätä ajallista ruumistani näillä lukutöillä vaivata", jatkoi hän ja harasi taas kokkelin viekkaasti puolellensa.
"Ka!" yritti ukko, mutta keskeytti. "Paholaistakohan se tuosta kokkelista haroi!" hoksasi hän siinä jo itseksensä.
"Vaikka luitani sen sijaan hierotella lykkyyttäisin!" riensi poika jo likemmä sitä isän hierotusmatkalle lähtöä. Päässä häämöitti aavistus, että isäkin vaani sitä isoa kokkelia ja siksi hän kiersi nyt kuppia niin että oikea reuna joutui häneen päin. Suu ruokaa täynnä selitti hän samalla:
"Sillä ei se enää tunnu miltään olla eukolle velvollinen sillä iällä kuin nyt sinä!"
"Niin jotta", tapaili taas isä. Häntä jo harmitti tää pojan kokkelikuje.
"Aikookohan tuo, piru, sen hotaista itse!" mietti hän jo itseksensä.
"Varsinkin kun sinullakin jo on tätä perettäkin… Niin jotta ei jää kontu kuoltua vieraille", ahtoi Pekka leipää suuhunsa ja…
"Ka… Tuota…"
Ajatus sotkeutui. Siitä kokkelista alkoi näet pakata pieni hätä:
"Lotkaiseekohan tuo sen suuhunsa!" hätäili hän jo salassa. Aivan jo tavallaan hermostutti ja suututti.