Taas se pyörrytti kupin kokkelireunan puolellensa.
"Kehnon vietävä!" nousi jo salainen harmi ukon päähän. Ahmittiin ruokaa kuin kilpaa.
"Vai mitä sinä arvelet?" tiedusti Pekka pala suussa.
"Ka… Eipä tässä…"
Mutta ei siinä joutanut nyt näinkään tärkeään asiaan. Huolestutti jo aivan:
"Syö se piru tuon kokkelin!" harmistui hän siinä jo ja hapasi kiireessä kokkelia lusikalla niin varomattomasti, että se hajota valahti.
"Tuota paholaista!" äänsi siitä lopen harmistunut ukko puoli-itsekseen.
"Ka-a!" yritti poika lisätä, mutta suu oli ihka täysi. Kiireesti lusikoivat he sen hajonneen kokkelin suuhunsa ja niin oli ateria vihdoinkin lopussa.
* * * * *
Erinomaista se piimä olikin. Poika nuoleksi lusikkansa, pisti sen seinänrakoon ja ukko käväsi sylkäsemässä piimänloput likakorvoon. Sen tehtyänsä hän nyt puolestansa meni asiaan, kysästen: