* * * * *
Onnellisesti saapuivat he vihdoinkin vaakapaikalle.
"Se on tämmöinen laitos", selitti Pekka sinne tultua. Kaisa, joka, kuten tietty, salaili ukon rakasteluja pojalta, tekeytyi kuin näkisi nyt ensi kertaa koko ihmeen.
"No en olisi tässä maailmassa moista uskonut!" siunaili hän, kokien nyhtää härkää likemmä. Pekka tunsi taas olevansa viisas sekä rippikoulun perusteella että muutenkin.
"Tässä on ensin reikä, johon pujojetaan raha", selitteli hän.
"Herraisä siunaa!… No kaikki reiät ne pitääkin jo tässä Nurmeksen kaupungissakin olla!" jatkoi Kaisa teeskentelyä, mutta nyt käski jo Pekka:
"Ka mitäpäs se siitään paranee!… Niin jotta nouse vain siihen… puntarin-nenään, niin sittepähän tiedät!"
"No… Ihanko tässä nyt!" esteli Kaisa, samalla jo kämpien vaakaan.
"Vieläkö se nyt tääkin vanha akan-raato punniten paranee!"
Ja aivan hän vetäsi huivin tiukempaan, nosti molemmin käsin helmansa koholle kuin suossa seisova ja seisoi vaakalaudalla niin juhlallisen komeasti kuin voi.
"Yli sata kiloa on jo nyt!" ilmoitti se äskeinen poika. Joku mies tokasi siihen: