"Se on tällä välillä syönyt!"
Mutta Kaisa loi muka ihmetyksestä reiteensä ja sotkeakseen asiaa, ettei Pekka edellisten puheista huomaisi hänen olevan jo toistamiseen punnittavana, siunaili hän:
"No ei olisi uskonut!… Jotta nyt vanhaa akkaa olisi Herra siunannut niin jotta ihan toista sataa kiloa… Härkä… Perr!…"
Härkä näet säikähti jotain ja riuhtasi hänet mukaansa. Apua huutaen koki hän nuorasta nyhtää sitä pysähtymään, mutta se vaan veti mukanansa ja saatiin pysähtymään vasta sitten kun avuksi rientävä Pekka sai sitä siepatuksi hännästä kiini ja uhkasi:
"Etkö kestä, paholainen!… Häh!"
Miten topakkaa! Härkä seisahtuikin kuin naulattu ja väänsi muljottavaa häränkatsetta syrjäsilmin. Kaisa alkoi sitä hyvitellä, rauhoitella ja taputella, puhellen sille lempeitä hyväily-sanoja.
* * * * *
Asian lopullisen selvyyden vuoksi hyppäämme kertomuksen juonesta hetkiseksi syrjään.
Pielisjärven nimismiehellä oli oikeastaan Sikasia vastaan vanhaa kaunaa: Hän oli niitä kiusannut tientekoasiassa, kuten muitakin pielisjärveläisiänsä. Kerran sitten oli hän ajanut kauppias Hallikaisen nimipäiviltä, mutta vasta nimipäivien jälkeisenä aamuna ja sattunut silloin nukahtamaan rekeensä. Sikaset olivat osuneet ajamaan heinäkuormineen vastaan ja nähtyänsä hänen avuttomana, olivat ne panneet hänen virkalakkinsa hevosen päähän, hakeneet Jantusen pellolta vanhan variksenpelätin, laittaneet siitä hänelle kuskin ja niin antoivat hevosen sitten juosta hölkyttää koko kirkonkylän läpi.
Ei siis ihme, että nimismies etsi karkureita innokkaasti, sillä kostaa hän nyt halusi. Hän oli jo käynyt niiden kotitalossa, mutta ei siellä tietty mitään koko miehistä. Turhasta matkasta harmistuneena oli hän silloin ajanut käräjäkirjuri Pöndisen luo juomaan ja lyömään korttia ja sillä matkalla oli Pellisen vävyn lautamies osunut vastaan ja alkanut kertoa, että hän on menossa Sikasia manaamaan. Niin sai vallesmanni vihiä siitä, missä miehet ovat ja ajoi nyt kostonhimon kiihdyttämänä etsimään niitä Nurmeksesta.