"Jos niikseen tulee, niin nostan kahteen sataankin asti… Tää on rotusonni!"
Kaisa poloinen tiukensi huiviaan, nyki nuorasta härkää ja yritteli pulassa jos mitä. Väki aivan tunkeili kuulemaan ja näkemään ihmehärkää, josta niin ylettömiä tarjottiin.
"Tavallisen mulipään härän näköinen on!… mutta onpas pirun arvokas elävä!" ihmetteli eräs ukko, uskoen todellakin härän olevan jonkun ihmehärän. Oudosteltiin. Ympärille kokoontunut vaimoväki seisoi kuin hölmistynyt joukko. Kaikki puuhasivat ja oudostelivat tosissaan. Ostajat jo toisiansa pettääksensä aivan kuin riidellä nahistivat. Lisättiin hintaa.
"Ja jos niikseen, niin kerrassaan kaksi sataa!" uskalsi jo ahneuden sokaisema Leskinen panna peliin.
"Ja kymppi yli sen!" lisäsi Pekka. Ei hän olisi uskonut, että voi rikastua näin helpolla: lupaamalla vain maksaa härästä liikoja.
"Tää jo nousee paraan hevosen hintaan!" ihmettelivät miehet ja aivan joukolla kopeloivat härän jalkoja ja mahan alusta ja ihan kaikkea, huomataksensa, mikä ihme siinä niin ylettömästi maksaa.
"No!… On siinä härkä!" ilmoitti eräs ihmeissänsä. Asia näet oli pannut päät pyörälle. Leskinen yltyi, päätti saada vielä muutaman kymmenen lisää, touhusi, syleksi ja ilmoitti uljaasti kehuen:
"Ja jos se taas niin kinaksi tulee niin… Ja kun tää nyt tunnustettavasti kuitenkin on sen", hoksasi hän siinä jo äkkiä kääntää kavalaksi valeeksi, "sen kuuluisan Jehu-sonnin jälkeläisiä… niin".
Hän kopeloi, touhusi ja jatkoi uljaasti:
"… niin lähelle puolta-kolmatta sataa minä tätä toista ostajaa uhalla nostan sille".