Mutta nyt oli Pekka taas onnistunut pääsemään Kaisan seuraan ja aikoi siltä vaatia tiliä Leskisen suhteen. Myömättä sillä näkyi yhä olevan se härkä, koskapa se sitä vieläkin talutteli.
"No!… Niin jotta mitäs sitä nyt kuuluu Kaisa?" tervehti häntä Pekka jo hieman uhittelevasti. Kaisa aavisti, että se hakee riitaa ja aikoi riidellä, muka härkäänsä soimaillen:
"Tuon pahanhengen jullin, kun sain ottaneeksi sen riesakseni, niin…
Sille nyt et vaan saa käteisellä ostajaa, et omasta silmästäsikään!"
Siinä loppui. Hän koki edelleen pelastua yskimisellä ja valehtelemisella, että ajat ovat yskäisiä.
Mutta ei Pekka hellittänyt.
"Vai ei ole käteisellä ostajaa!" haki se vain riidanalkua, voidakseen vaatia tilin.
Mutta siitä saikin Kaisa kiireessä taas jotain pelastavaa suuhunsa ja kiehahti:
"Niin!… Kaikki vain velaksi… Niinkuin sekin partasuu miehen-makkara… En paremmin sano!"
Ja aivan hän, alun saatuaan, rupesi sitä "partasuuta" soimaamaan ja asiaa sotkeakseen riiteli valehdellen:
"Pahahenki… olisi näet käteisellä maksanut ainoastaan pienen osan… Ja muu sitten velaksi… Niin meneppä tälle usko!… Tuntemattomalle kuotukselle…Ptyshui!"