Se oli kyllä siltä isä-ukolta ollut hyvin epäselvää, orakelimaista puhetta — se olikin näet ollut taitava valehtelija — mutta kuten tunnettu kävi se vieläkin täydestä Pielisjärvellä. Kaisa siunaili itseksensä.
"Niin jotta senpätähden sitä en minäkään voisi rakastaa petollista ja valehtelemiseen taipuvaista akkaa!… Kun kerran olen samaa Sikas-sukua", jauhoi vihastunut ukko likemmä asiaansa. Kaisa kakisteli kurkkuansa ja valitteli kuin muka yksin puhuen:
"Kinnusen akan pahuus kun juotti semmoiset sikurikahvit!… Jotta kurkku on kuin tervattu ikään…"
Mutta moisesta kiemurtelemisesta ukko jo ihan kimpaantui ja alkoi riidellä:
"Kaisa kuule!… Niin jotta elä livistä pois asian totuudesta ja vakavuudesta, sillä minä olen tiukka mies!"
Ja tiukasti hän sen sanoikin. Kaisa yritti jotain puhua, mutta ukko koveni silmittömäksi.
"Ja siinä, kuule, Kaisa, pitää paikat ryskää, jos tämä mies akan päältä kehen suuttuu!"
"No!… Mutta sepä on perhana!" taas yritti Kaisa, Mutta ukko moisesta yhä vaan yltyi ja kerskui lopulta jo kuin älytön, ihan umpimähkään:
"Niin jotta vaikka kaksi perhanaa niin…"
Kaisa rähähti ja kiskoi härkäänsä. Ukko julmistui ja aivan huusi: