"Ka-a… Onhan tää… Härkä kun härkä!" tapaili Pekka. Ja nyt ei hänellä ollut muuta neuvoa kuin alkaa vuorostansa suinailu. Hänkin siis nosti häntää, sylkäsi ja ilmoittaa tokasi:
"Mukiinmenevä siitossonni!"
Mutta siinä hän hylkäsi nyt kaiken toistaiseksi, siksi kunnes tapaa
Kaisan taas yksin. Ääneti alkoi hän työntyä väkijoukon läpi etsimään
Leskistä ja hakemaan sen kanssa riitaa ja tappelua.
Rohkaisuviinatkin oli hänellä jo valmiina housuntaskussa.
XI.
Olikin oikeastaan ukolle onni, että poika sattui hänen tullessansa olemaan paikalla. Se näet esti hänet päästämästä vihansa irti. Nyt hän oli ehtinyt tyyntyä ja voi siis ryhtyä rauhallisesti vaatimaan Kaisalta tiliä.
Ja niinpä alkoikin hän asiansa ja valituksensa perusteellisesti, aivankuin juhlallisesti, kuin Aatamista asti lähtien. Piipunperät poskeensa pistettyänsä hän alkoi:
"Niinkuin Kaisa tiedät", alkoi hän, "niin minä olen sen entisen Antti
Sikasen poika ja sen ukon suku ei luikerra…"
"Se, toisin sanoen, on totuudessa pysyvää sukua." Kaisaa alkoi taas yskittää. Ei hän luullut ukon vielä tietävän Leskisestä, mutta se tämä äskeinen tapahtuma oli pannut hänet pulaan ukon edessä. Ukko jauhoi edelleen, selittäen:
"Se isäukko julkisesti sanoikin, jotta hän ei ole eläissään valehdellut muuta kuin kolme hätävaletta ja sitten neljännen tään".