"Ku- … uka sinä olet?" tenäsi poika, tuskin jaloillaan pysyen.
Mutta ei ukko sitä nyt muistanut. Sen sijaan hän horjui ja omasta vuorostaan tenäsi:
"Entäs si- … i- … sinä?"
"Si- … i- … ka- … Sikasen poika!" tiesi Pekka toki ilmoittaa syntyperänsä. Ukon päässä kuumotti jokin etäinen muisto, ja siksipä hän jaloillansa jotenkuten pysytellen jaksoi kysyä, tenäten:
"He- … eik- … heik- … Heikkikö Sikasen?"
"Ni- … iin!"
Niin sai ukkokin hämärän tolkun ja aavistuksen siitä, kuka hän itse on ja heiluen ilmoitti:
"Ja minä o- … ol- … olen pojan i- … is- … isä!"
Ja niin ilmestyi heidän päähänsä hämärä tieto siitä, että he ovat jotain sukulaisia, jotain samoja Sikasia ja rennosti heiluen kehoitti poika silloin isäänsä ottamaan kaulasta kiinni ja lähtemään…
Johonkin… vaikka minne! Hei vain!