"Ka… mikäpäs siinä poliisinkaan auttaa!… Virastansahan sen on senkin pidettävä vaari!" otti poika asian taas tyynemmin vastaan.
Mutta pois, pimeän metsän suojiin he nyt kuitenkin peittäytyivät ja antoivat komennuskunnan mennä menojansa ohi.
"Sittepähän näkevät, kun turhaa etsivät!" mietiksi siitä asiasta ukko ja niin istahtivat he kyykyllensä kuusikon suojiin.
* * * * *
Yö joutui.
Ja mikä ihmeellinen ihana ja leuto syysyö: Kuin lempeä morsian nousi kaino kuu Pielisen hämärien selkävesien takaa. Harrasta kuutamoansa levitteli se uinuville vesille ja öisille rauhaisille saloille. Metsot ja koppelot ne kai siellä nyt jo rauhassa nukkuvat oksillansa ja orava lempeän armaansa vieressä sammalpesässä. Ei ääntä, ei tuulta. Pielisen rauhalliseen syvyyteen kuvastui korkea taivaanlaki. Yöhämärä hymyili kaiken yli äidillistä hymyilyänsä, ja rannalla nukkui kaupunki, Pohjois-Karjalan ihana neitsyt: Nurmes.
"On tää toki ihana ilta!" arveli ukko siinä kyykyllänsä.
"Ka-a… Onhan tässä tuota luojan antamaa ihanuutta", todisti poikakin ja lisäsi: "Kun nyt olisi vielä käki!…"
Aivan se sykäytti jo ihaninta suonta. Ajatella että tuossa syysyön yö-ihanuudessa nyt käki pudotteleisi hellävaroen hopeoitansa. Ukko jo ihan suli:
"Niin jotta käkikö sinä sanoit?… Jotta jos kukkuisi?" tiedusti hän siinä kintut paljaina, tovin mietittyänsä.