Niin alkoi sukeutua riita morsiamesta. Paljaat sääret vain paistoivat. Vaiettiin, sillä ukko kokosi sanoja. Nyt hän löysi ne ja ärjäsi aivan karjaisemalla:
"Minä kuule, olen tiukka ja ankara mies!"
Hän karjasi sen kuin peto, imeksi sitten taas synkeänä piippuansa ja vaikeni. Ja riita valmistui. Pojan luonto nousi. Nyt Pekka jo ilmoitti:
"Vaikka nyt oisit kuin ankara niin… En sitä nyt minäkään ensimäistä pyytä pakoon lähde… jos kerran niikseen tulee!"
Siinä oli jo ihan uhittelua. Kaisa oli kuin tulisilla hiilillä. Ukko julmistui. Yht'äkkiä hän taas tovin vaiettua ärjäsi:
"Niin jotta sinä poika, elä vänkkää!"
"Minkäs teet vaikka vänkkään!" uhitteli poika.
"Elä vänkkää kuule!" karjasi silloin ukko niin että tuvan seinät soivat ja hieman siitä taas asiaan toinnuttuansa uhkaili:
"Sillä sinä tiedä se, jotta sinä olet minulle ainoastaan äpärä-poika…
Niin jotta minä voin ottaa sinulta perinnön pois!"
"Elä perr…"