Pekka Polykarpus (Menee lähemmä.) Sen Mamman Liisan taloko se on tämä?
Pekka Eevastiina. Sen on…
Pekka Polykarpus. Häh?
Pekka Eevastiina (Kovasti.) Sen on.
Pekka Polykarpus (Kallistaa vasenta korvallistaan, paremmin kuullaksensa.) Minä en tuolla oikealla korvalla hyvästi kuule… Niin jotta onko tämä sen Mamman Liisan talo?
Pekka Eevastiina (Äkäisesti.) On… on. (Itsekseen.) Piru!
Pekka Polykarpus. Häh? (Kallistaa korvaansa.)
Pekka Eevastiina (Huutaa korvaan.) En minä kehtaa enää huutaa.
Pekka Polykarpus (Kuin olisi muka kuullut.) Ka, sitähän minä, jotta tämä se on. Ne kylällä sanoivat, jotta sitä eivät tään puolen miehet huoli akakseen, niin minä hänet otan, vaikka hän nyt olisikin vähän kipakkaluontoinen. (Alkaa kotiutua kährätä, kuin itsekseen nuristen.) Tulin tänne minäkin rautatien töihin, niin samahan tuo olisi, vaikka sillä tiellä pääsisi tässä isäntämieheksikin.
Pekka Eevastiina (Kääntää penkin tuvan poikki, saadakseen sillä käsin reikäleivän orren nenästä. Nureksii leipää ottaessaan.) Taikinakin olisi jo pantava. Alkavat tässä loppua leivät. (Vie leivän pöydälle.) Loppuvat… loppuvat tässä leivät kohta. Eh… heh .. heh.