Mikko Siunattu (Saapuu kirves olalla.) No!… Terve vain sitte, Pekka! Ja kuin sitä kuuluu? (Panee kirveensä penkin alle, hokien.) Kuin kuuluu, Pekka?… Kuin kuuluu?
Pekka Eevastiina (Vaivaloisesti.) Ka, sitä vanhaa jalkakipua… kipua ja vaivaa kuuluu Pekan jalasta. Yh-hyh!
Mikko Siunattu (Puuhaa ja touhuaa ryhtyäkseen tervaamaan, hakien kenkäpariaan.) Niinhän sitä kuului ennen aikaan siitä minun ruunankin jalasta, mutta minä otin ja voitelin sitä sianrasvalla ja sitte vaihdoin koko hylyn mustalaiselle, ja täydestä hän otti ja meni…
Pekka Eevastiina. Yh-hyh… Yh-hyh… Sian… sianrasvalla… sianrasvalla.
Mikko Siunattu (Puuhailee.) Ota, voitele sinäkin sillä… veli… voitele veli sillä… voitele… Se parantaa kaikki taudit. (Hämmentää tervapyttyä.) Voitele… voitele veikkonen sillä… Entäs kuin sille itselleen emännälle kuuluu?
Pekka Eevastiina (Syyhyttää pakaraansa.) Ka, mitäpä tuolle enää kuuluu tavallisia. Kun se jo kuului puhuvan, jotta ei Raakelia ennen Leaa, niin eikö tuon halu jo liene miehelään olemassa. (Yskii.)
Mikko Siunattu. No oikein hän siinä tekee, Mamman Liisa. (Huitaisee kädellään.) Anna tytön mennä miehelle… Anna, veikkonen, Liisan saada tää… tää nyt mies. (Tervaa.)
Pekka Eevastiina (Tyytyen kohtaloonsa.) Ka saakoon… Ei tästä minun jalastani taida enää niin kalua tulla, jotta hänet eukokseen ottaa… tämän Liisan. (Lähtee vaivaloisesti ulos.) Äh-häh-häh… Ei taida… ei taida minusta niin pian sulhaista tulla.
Mamman Liisa (Saapuu. Alkaa varustautua suutaroimaan, toimilleen puhuen.) Niin-kuin-niin!… Siis sen kun suutariskalut esille, tyttö… Linkun-lankun!
Mikko Siunattu. Ka niin… Ka niin! (Panee tervatun kengän uuniin menemään.) Vaikka nytpä tää pitää sinunkin ottaa jo tää… niinkuin tää mies… Jos minä tässä niin kuin puhemieheksi heittäännyn… Vaikka tään Juikurisen puolesta, tarkotan. Vai kuin sinä, Liisa, arvelet? (Tervaa toista kenkää.) Kuin… kuin sinä arvelet, Liisa?