Mamman Liisa (Kuin itsekseen halveksivasti.) Juikurisen puolesta!
(Vetää vuotaa penkin alta)
Mikko Siunattu (Tervaa. Vilkkaasti.) Ka, hyvän miehen saat hänestä… Juikurisesta. Kova uskomaan ja niin kuin tässä… uskossa, tarkotan, kova kilvoittelemaan… Ja kun on aviosääty ja rakkaus ja talo ja vielä se… kuten sanoin, se uskonkilvoitus, niin mitä häntä muuta enää osaa tarvitakaan… niin kuin tää yks syntinen ihminen. (Panee kengän uuniin) Mitä… mitä muuta häntä kehtaiskaan tarvita enää, kun kerran tää niin kuin rakkaus ja toivo ja uskonkilvoitus on.
Mamman Liisa (Istahtaa suutaroimaan.) Mutta Sanassakin sanotaan, että usko ilman työtä on kuollut, ja Juikurinen on laiska. (Terottaa suutarisveistä.) Mitä siitä sitte paljaasta uskosta, kun se ei viitsi työtä tehdä. (Mikko Siunattu istahtaa penkille tarinoimaan.)
Mikko Siunattu (Puolustelee.) Kuin hän ei työtä tehdä… Ja toiselta puolen tää ihminen, yleensä ihminen tarkotan, jos hän kuin työtä tekisi… liiaksi tarkotan jos hän tekisi, ei hän sillä Aabrahamin helmaan pääsisi. Niin kuin nyt tääkin… otetaan tää Aadam (turistaa nenäänsä) hänkään… tää Aadam, ei tehnyt työtä paratiisissa, mutta autuas oli. Mutta erämaassa hän taas… tää Aadam… hän teki työtä ihan otsansa hiessä, mutta… (turistaa) mutta Aabrahamin helmaan ei päässyt. (Kakistelee kurkkuansa.) Niin jotta kun on vain se kilvoitus… se uskonkilvoitus ja se usko… Ja… hyvää nahkaa sinulla siinä on… (Laputtelee nopeasti kenkien pohjalla lattiaa.) Ja niinkuin nyt tämäkin Antti Hermanni… tää Juikurinen… niin hän eläisi tässä sinun luonasi kuin laiska muurahaisen luona… niin kuin Sanakin käskee, ja sinä… Pikeäkö etsit?… Täss' on pikilappu… täss' on hän… ja sinä häntä Antti Hermannia… kuin häntä sanoisi… sinä häntä opettaisit ja niin kuin rakastaisit… Ja hän on pirun metkaa ja hyvää… tää rakastaminen, tarkotan. (Äkkiä.) Ka, siinäpä se Löppö-Leenakin tulee… (Lähteä touhuaa.) Minä tästä sitte otan ja… otan ja niin kuin lähden… (Juo korvosta.) Minä, se on, lähden. (Menee. Löppö-Leena on tullut.)
Mamman Liisa (Hioo suutarisveistä penkissä kiinni olevaan remeliin.)
Meneppäs, Leena, ja kuiskaa sille Lullu mustalaisen eukolle, että
tekee vähän taikaa… Tämän Härmän miehen päälle… Ymmärräthän.
Niin-kuin-niin… Ja niin jotta se ei tähän Siljaan kietoutuisi…
Sis-so! (Ryhtyy työhön.)
Löppö-Leena. Ka, joutaahan tästä. (Huokaillen.) Joutaa… joutaa tästä… Kun ei ole elämisen murhetta. (Tekee lähtöä.) Elämisen… elämisen murhetta kun ei ole. (Mennessään.) Ei ole… ei ole… ei ole murhetta… ei…
Mamman Liisa (Taakseen katsomatta. Löppö on jo mennyt.) Ja vasta sitte, jos ei Härmän mieheen tehoa, niin sitte Matikaiseen. (Katsahtaa.) Ka, joko se Löppö meni! (Suutaroi, vanhaa kenkää paikaten.) Löppö… Löppö meni. (Tarkastaa kenkää.) Paikka tuohon ja… niin-kuin-niin… Jos tässä vielä kerran tanssiksi pistäisi, niin ovat kengät kunnossa. (Hoihkasee.) Silja… Sil-ja! (Kaivaa piipusta porot.)
Silja (Tulee.) No, mitä nyt?
Mamman Liisa (Suutaroidessaan.) Niin kuin sanottu, niin Härmän miehen päältä rakkaus pois, jos ei ole tältä Liisalta lupaa. Ja… no…
Silja (Kuin närkästyen.) No… Kukahan tuota nyt rakastuisikaan!…
Mokomaan itsensä kehujaan!