Mamman Liisa (Keskeyttäen.) Sis-so! (Panee piipunperät suuhunsa.) Ja on sinulla vielä ikää odottaa ja… (äkkiä) no, otat sitte vaikka sen Antti Rimpiläisen pojan, niin saat ukon kuoltua talon.
Silja (Ynseästi.) No… Johan minä nyt!… (Lähtee nyreissään.)
Vähättelen koko rakkaudesta!
Mamman Liisa (Itsekseen suutaroiden.) Joutaa… joutaa hän odottaa
Rimpiläisen poikaa!… Joutaa odottaa tyttö. Ja nyt tuohon paikka.
(Laulaa, naskalilla reikiä pistellessään. Nuotti sama kuin "Nyt
kukkivat" j.n.e.)
Ja suutaa-ari polskaa-aksi pistä
voi, voi kun hän polskasi, voi.
Juikurinen (Saapuu, hymy huulillaan.) Se on nyt tää Liisa jo niinkuin suutarina. (Istahtaa penkille katselemaan työtä. Leikkisänä.) Suutarimestarina, tarkotan.
Mamman Liisa. Ka, kukapa se paikkaa köyhän kengät, jos ei köyhä itse.
(Äkkiä.) Paljoko siellä ottavat Savossa lapikasparin teosta?
Juikurinen. Ka, paljokos ne siitä, teettäjää myöten vain: tuhlarilta enemmän, tinkijältä vähemmän.
Mamman Liisa (Naulaa.) Täällä nylkisivät suutarit nahan päältä, jos niillä teettäisi.
Juikurinen (Maireasti hymyillen.) Ka, se ei ole täällä vielä kristillinen hapatus noussut taikinassa… tässä uskontaikinassa, tarkotan… niin että suutaritkin on siinä ahneuden paulassa. (Venyttäytyy penkille laiskan näköisenä kylelleen, pää käden nojassa, ajaa asiaansa.) Senpä vuoksi se menisi tällä Liisallakin tässä apuna tämä (hymyillen) vast'uudesta syntynyt mies. (Imeksii piippuaan ja katsahtaa hymyillen.) Semmoinen, joka on jo vedestä ja hengestä syntynyt. (Katsoo.)
Mamman Liisa. No… Kukapa niiden uudestasyntymiset tietää… ovatko hengestä vaiko lihasta syntyneet. (Naulaa, kuin itsekseen.) Taitavat olla paljaasta lihasta uudestisyntyneet koko miehet.