Juikurinen. Ka, niitä. (Sytyttää piippuaan, puhuu kuin leikkiä laskien.) Siellä meidän puolella on tään paremman miehen työstä aina semmoinen puutos, jotta ei tahdo saada tuota oman kupeensa kuopimistakaan esirukouksia rukoilemallakaan, niin arvelin, jotta lähtee häntä ja tehdä sipaisee tään rautatien. (Vie tulitikun lieteen.)
Pekka Eevastiina (Liikkaa kattilaa hakemaan.) Vai niin on siellä työnpuutteesta vastus!
Juikurinen. Niin… Köyhän ei kannata sitä muuta kuin kielellään lipaista niinkuin jouluherkkua.
Pekka Eevastiina (Entiseen tapaansa.) Täällä taas on vastus työn paljoudesta. (Toistelee vaivaloisesti.) Työn… työn paljoudesta ja arkipäivistä on täällä köyhälle vaiva ja vastus. (Panee kattilan liedelle.) Tämänkin talon emännän hartiat höyryävät työn ääressä yhä kuin paras saunan uuni. (Syyhyttelee kuvettaan vaivaloisesti.) Höyryävät… höyryävät ne sen eukon hartiat…
Juikurinen. Mhyy… Niinhän ne kertoivat, jotta tällä ei ole vielä niin kuin sitä, jonka kylkiluusta hän on alussa tehdä pyöräytetty… tällä tään talon Liisalla. (Sylkäisee.)
Pekka Eevastiina. Ei… ei ole sitä… ei ole. (Piippuaan varaten, tarkotuksella.) Minkälainen tupakkavuosi siellä sillä puolen maailmaa tuli? (Istahtaa.)
Juikurinen (Ojentaa tupakkakukkaronsa.) Ka, onhan näitä tässä… näitä senpuoleisia. (Menee asiaan.) Ja taitaakin tässä olla akalla iso talo?
Pekka Eevastiina (Panee tupakkaa.) O-oonhan tässä sitä lääniä. Papillekin kun menee verona kolme säkkiä paljasta ruistakin, niin on siinä silloin jo hyvä ala tätä surun ja murheen laaksoa.
Juikurinen. Soo! (Laputtelee savuja, hyvillään.) Mutta kas kun hänellä ei ole vielä sitä vaimon päätä. (Viekkaudella udellen.) Ei taida olla täällä päin niin kuin tätä luonnolle käypää?
Pekka Eevastiina. O-ohan sitä miestäkin täällä… Viime pyhänäkin
olivat tapelleet akoista… tästä Pekka Kellulan tytöstä ja siitä
Muttilaisen leskestä. (Oikoilee piipun sytytettyänsä sivujaan nurkuen.)
Ah, näitä sivuja! Ah, näitä köyhän kupeita!