Silja (Reipastuu. Ynseäksi tekeytyen.) Pyh!… Tätä "poikaa!" (Kuin pyörähtäen.) On niitä petetty parempiakin. (Aikoo poistua.)
Jorkka (Asettuu eteen.) Elä, tyttö!… Petettykö parempiakin!
(Uhkaillen.) Kuule, tyttö, kun mä laulan sinulle Härmän laulun.
(Laulaa.)
Lapuan likka se muiskuja antaa ja Kauhavan tyttö se pussaa, vaan Härmän poika se heilua halaa eikä se tuutua hussaa.
(Rennosti) Kuules, tyttö, joko ma kosin sinua?… Vai?
Silja (Yrittää ohi.) Pois tieltä!
Jorkka (Taas eteen) O-hoh! (Nipistää leuasta.)
Silja (Polkee jalkaa) No!… Tahi minä annan! (Sysää, sujahtaa ohi.)
Senkin mokoma! (Pakenee.)
Jorkka (Lähtee kiini ottamaan.) Silja… sinä juukelin lilja!
Mikko Siunattu (Saapuu Juikurisen kanssa, jatkaen keskustelua. Juikurinen vuolee kissanhäntäpalikkaa.) Hyvästi… hyvästihän se kaikki olisi tässä asiassa… (Pyyhkii kenkänsä luudalla) Tässä naima-asiassa olisi kaikki hyvästi, ja hän menisi kuin sianrasvalla voideltu, tää itse tää asia, mutta se tää vain Liisa itse… tää Mamman Liisa itse… Hän kuin ruoja kuuluu ottavan ja aikovan, tää Liisa, niin kun Matikaistakin ja Härmän miestä… (Kohentelee housujansa.) Niin kuuluu ottavan ja aikovan. Vaikka se, toisekseen, tää Härmän mies ei hänestä niin kuin huoli. (Tiukentaa remeliään.) Tuo remelikin kun höltyy… Mutta tää Matikainen, hän ottaa ja tuota noin huolii.
Juikurinen (Harmissaan.) Siitähän se taisi viskata tähän nyt koetuskiven… siitä Matikaisesta.