(Ottaa pannun, kaataa siitä hieman selvittääkseen pannun, kerraten)
Toiveeni turhat ma tuulehen heitän, ja ain' elän, armaani, sulle.
(Aikoo lähteä, pannu kädessä)
Jorkka (Saapuu, asettuu eteen.) Nyt, tyttö… nyt sitä puhutaan suu puhtaaksi rakkaudesta, vaikka taivas halkeaisi ja putoaisivat sarvet pirulta.
Silja (Terhistyy.) Luuletko sitte sinun kehumisesi pelottavan… pyh!
(Heilauttaa pannuaan)
Jorkka (Rivakasti) Jeekuti… Jeekuti! kun minä rakastan sinua, ja nyt se tulee se kosiminen ja kova ja aivan Härmän tavalla! (Käsi tupessa) Tohditkos sinä tyttö katsoa vaikka puukon terää? Häh?
Silja (Ynseäksi tekeytyen.) Ala mennä siitä… tahi! Luuletko, että en tohtisi… ja vaikka silmiin katsoa.
Jorkka. No niin, se piti oman kullan… Ja tahdotkos sinä, tyttö, tulla kullaksi tälle pojalle, jolla on puukko näin?
Silja. Pyh! (Pyörähtää) Kesytettäisiin ne nyt paremmatkin!
Jorkka. No sitte, Silja! Koska sinä et pelkää katsoa puukon terää, niin lyö kättä päälle, että rojahtaa, niin että on valmis naimiskauppa.