Juikurinen (Vetelee pieksujensa varsia suoriksi.) Vai niin on vienyt miehiltä luonnon!
Pekka Eevastiina. Niin on… niin on vienyt… niin on vienyt luonnon! Ja Liisa vain tässä laulelee tyttönä kuin lintu. Itse tekee miehen työt ja säilyttää patukkaa, mutta huoneentaulusta hän siitä huolimatta pitää lujasti kiinni… siitä nimittäin, jotta (nykäisee kyynäspäällä:) "Vaimot olkaat miehillenne kuuliaiset niinkuin Saara oli sille (nykäisee) Aabrahaamilleen."
Juikurinen (Tyytyväisenä asiaansa.) Vai tunnustaa hän toki itsepuolestaan sitte tään "sanan ruoskan".
Pekka Eevastiina (Vakuuttavasti.) Tu-unnustaa. Varsinkin lain, mutta myös evankeliumin. Oikein onkin jumalinen eukko. Käy kirkossa eikä uneuta Sanaa. (Menee toiseen asiaan.) Minut sitte otti ja huusi ruotilaisavissuonista tähän näitä akkaväen töitä tekemään. (Panee mällin.) Se tää Hartikaisen Pekka oikeastaan aikoi minut huutaa, mutta sitte tuli tämä "Mamman Liisa" väliin ja laski minusta hinnan viiteenkymmeneen markkaan, niin Pekka sitte arveli, jotta joutaa saada Liisa hänet.
Juikurinen (Kuin sovitellen.) Ka, samapahan se on sinullekin, missä talossa olet… Kun Liisakin kerta huoneentaulut pyhittää.
Pekka Eevastiina (Kohtaloonsa tyytyen.) Ka, mitäs sillä on väliä! Saman makuistahan tää on leipä ja lämmin joka talossa. (Pureksii mälliään. Kuin terhistyen.) Ja kunhan tässä minulla ei olisi tämä toinen jalka ruvennut reistailemaan, niin ei se Liisa enää lauleleisikaan tyttönä, kun minä olisin terhistynyt. (Lähtee jalkaansa hieroksien liikkaamaan pankon luo. Nurkuen.) Mutta tää jalka… tämä jalka se vie jo pois semmoiset halut… Tää pahennus se pilaa koko miehen. (Ottaa sianruokapytyn.) Tuo sianruokakin on taas vietävä kaukaloon. (Poistuu pyttyinensä. Juikurinen katsahtaa patukkaan, kumartuu, ottaa penkin alta hiehon nahan ja mittailee sitä pieksunsa vartta vasten, tuleeko miten pitkät varret.)
Mikko Siunattu (Saapuu.) No, kuins se nyt hurisee?… (Niistää nenänsä.) Kuins hurisee, Antti Hermanni?
Juikurinen (Haukottelee laiskasti.) Ka, mikäpäs tässä! Talo on semmoinen, jotta Savossa tämä jo olisi hovi. (Venytteleikse.) Papin elojakin kuuluu menevän tuonne kolme suurta piikkosäkillistä.
Mikko Siunattu (Vilkastuneena.) No, mikäs siinä sitte! (Riisuu konttia selästään.) Jos hän nyt sitte on vähä niinkuin kova… eli kuin häntä sanoisi… tää Liisa itse, tarkotan, niin… panen tuohon penkille tuon kontin (tekee sen)… niin mitä häntä tarvitsee niinkuin luonnolle ottaa… tään nyt sinun. Vai kuin sinä häntä aattelet? (Touhuaa.) Kuin… kuin sinä aattelet, veli?
Juikurinen (Hymyilee.) Ka, eipähän tuo nyt syöne… (leikkiä laskien) näin suolaamatonta.