Mikko Siunattu (Istahtaa, puuhailee kenkiensä kanssa.) Kuin hän nyt söisi! Tässä nyt esimerkiksi tää minä. Nain sen Huttusen Pekan lesken. (Tiukentaa kintturemeliä) Kylä häntä moittii… niinkuin kipakkaluontoiseksi moittii. Moittivat, parjaavat. Minä siihen arvelen: pauhatkoon, arvelen, akka aikansa. Kun taivas aikansa sataa, niin se selkenee, — kun akka aikansa pauhaa, niin hän lakkaa… Ja niin hän sitte aina lakkasi. (Tiukentaa toista kintturemeliä.)
Juikurinen (Mukautuen.) Ka, eipähän se aikaansa enempää kestä ijäinen kadotuskaan.
Mikko Siunattu. Kuin hän nyt enempää kestäisi! (Hankailee lapikkaiden pohjia lattiaan) Ja niinkuin nyt tääkin vaimoväki, kun hän aikansa riitelee ja… sanotaan nyt, että kun hän on "kova", niin sitte hän on sen päälle pehmeä… ja niin kuin hellempi… eli kuin häntä sanoisi… (Etsii housuntaskuista jotakin) Niin jotta se on silloin niinkuin metkaa… tai kuin häntä sanoisi… niinkuin hiikutin hyvä tään aviomiehenkin olla, kun se eukko sitte pussaa ja kun hän muiskaa ja… (touhuaa) sen toransa päälle, tarkotan, kun hän muiskaa… Ja kun hän vielä, tää akka, pesee ja paikkaa housut ja paidat, niin… (selvittelee piippuansa) niin se on niin hiikutin hyvä… se tää naimisissakin olo, jotta hän on (selvittelee)… niin hän on kuin saisi kielellään livaista sitä itseään autuutta.
Juikurinen (Raapii hymyillen, hyvillä mielin korvallistaan.) Mhyy!
Mikko Siunattu (Ruuvailee piipunvartta.) Niin hän on ryökäle hyvää, se eukolla olo! (Raaputtaa poskeaan.) Ja siks toisekseen, kuule, tää eukollisena olokin on vähä niin, jotta se maistuu… tää rakkaus, tarkotan… maistuu paremmalta, kun on maha täysi, kuin silloin kun hän on tyhjä… Tuo piipun peräruuvi pahuus kun ottaa ja reistaa, hänkin!… Niin jotta se tää Liisan iso talo on siinä avioliitossakin niin kuin yhtä tään rakkauden… kuin häntä sanoisin… lisää. (Menee touhukkaana hakemaan pankolta piippurassia.)
Juikurinen. Ka, eipähän se nälkäistä itse autuuskaan ilauta.
Mikko Siunattu. Ei… Ei hän maista siltäkään kuin vesi nälkäiselle… tää autuuskaan. (Rassaa, toistellen). Reistaa… reistaa tuo piipun pakana… Ja vielä toisekseen… jos tää nyt sinäkin… jos pysyt Sanassa… tai niinkuin uskot, niin se tuokin akan kovuus pehmenee… Jos et vain sitte itse ota ja tee niinkuin tätä: tee syntiä.
Juikurinen (Valmistuu lähtöön kuin asiansa päättänyt.) Ka, mitäpäs tuossa. Nai hänet pois akan. (Kuin kohtaloonsa alistuva.) Sillä tottapa se pitää kunkin kristityn ottaa se ristinsä kantaaksensa.
Mikko Siunattu (Rassaa piippuaan.) Ka, kuinkas! (Toistelee.)… Kannettava hän on risti… on hän… Hyvä siitä tulee. Ja kun vain otat ja uskot ja riiput Sanassa niinkuin se minun isäukkonikin hänessä riippui… siinä Sanassa… (Äkkiä) Ja etkös sinä olekin siihen isääsi… siihen ukko Juikuris-vainaaseen, kova uskomaan? (Pyyhkii rassin housuihinsa) Vai kuin?
Juikurinen (Venytteleikse seisaallaan.) Ka, ainahan sitä on koetettu vaeltaa sitäkin kapeeta tietä.